Uusia tuttavuuksia aikuisten pelaamisen markkinoilla

Uusin tilasto kertoo, että tällä hetkellä eli vuonna 2021 eurooppalaiset ovat siirtyneet 48% pelaamaan mobiilisti ja tilastonikkarit ovat laskeneet, että seuraavien kolmen vuoden aikana mobiilipelaaminen nousee vähitellen 58%:n tasolle, eli 2020-luvun alkuvuosina tapahtuu se muutos mobiilipelaamisessa Euroopassa, mikä on tapahtunut Aasiassa jo aikaisemmin ja tulee tapahtumaan jatkossa myös Pohjois-Amerikan markkinoilla.

Samalla kun pelaamisen tapa muuttuu, muuttuu luonnollisesti myös se, koska ja missä pelataan, kun pelaamisesta tulee oikeasti entistä enemmän paikka- ja aikariippumatonta. Esimerkiksi NetEntin suosittelemat pikacasinot ovat kaikki sellaisia, joilla voit pelata kasinopelejä täysin mobiilisti, eikä pelaajana sinun tarvitse ladata älylaitteellesi mitään erillisiä sovelluksia, sillä pelit ovat pelattavissa täysin puhelimen omalla selaimella.

Mobiilius ja pelaaminen

Samalla kun pelaaminen on siirtynyt mobiiliin, on sen mukana muuttuneet myös maksamisen tavat, ja kaikki on entisestään nopeampaa. Siitä johtuen pelaajan pitää jatkossa olla entistä valveutuneempi ja ottaa vastuullinen ote omasta pelaamisestaan. Kasinot antavat tähän perusmahdollisuudet ja jopa rajaavat pelaajien mahdollisia tappiota, mutta pelaajan tulee itse seurata aktiivisesti omaa pelaamistaan – varsinkin kun se on nykyään entistä helpompaa ja entistä nopeampaa.

Älypuhelinten ominaisuudet ovat kehittyneet valtavasti viimeisten vuosien aikana, ja niistä on tullut arjen apulaisia moneen eri arjen tarpeeseen. Ei siis ole mitenkään erikoinen kehityskaari, että myös netin kasinopelit ovat valloittamassa älypuhelimet ja sitä kautta pelaamisen määrät maailmalla vain kasvavat entisestään, sillä sitä myöten kun nykyinen automaattipelikone- ja kivijalkakasinopelaajakansa vaihtuu vähitellen diginatiiveihin, siirtyy pelaaminen entistä enemmän verkkoon – ainoastaan isot kokonaisvaltaiset viihdekasinot voivat selvitä voittajina tässä kilpailussa, mutta eurooppalaisille tutut pienet paikalliset kasinot ja urheiluvedonlyöntitoimistot ovat vaikeuksissa, jolleivat ne sitten kehitä palveluita eteenpäin niin, että pelaajien kannattaa siellä käydä, tai jotain sellaista palvelua, jotta pelaajat viihtyvät näissä pelipaikoissa. Mutta jos kyse on vain pelaamisesta, mobiiliverkot tulevat voittamaan – sillä voithan jo tänäpäivänä pelata kaikkia perinteisiä kasinopelejä livenä vaikka omalla älypuhelimellasi!

Ruotsalainen NetEnt on tuottanut näille markkinoille pelejä jo vuosien ajan, ja jatkaa samaa tahtia edelleen. Tässä pari uusinta NetEntin peliä:

Codex of Fortune

Codex on Fortune on viiden rullan automaattipeli, joka voi tarjota pelaajalleen jopa 2 000 ilmaiskierrosta tai 200 Fortune Re-Spins kierrosta. Tuo Fortune Re-spins on bonuspeli, jossa on seitsemän eriarvoista tasoa, ja niistä jokaisessa on viisi porrasta. Codex of Fortune™ tarjoaa siis Fortune Wins -bonustoiminnon ja ilmaiskierroksia. Aina kun olet saanut täytettyä Fortune Win -mittarisi, laukaiset ilmaiskierrostoiminnon. Keräämilläsi onnenavaimilla voit sitten saada ilmaiskierroksista vielä enemmän irti ja nostaa itsesi seuraavalle tasolle.
Pelin RTP eli palautusprosentti on 96% ja pelin volatiliteetti on korkea, eli voittoja tulee harvemmin, mutta ne ovat sitten parempia. Peli julkaistiin 30.6., joten se on yksi kolikkopelien uusimpia.

Parthenon – quest for immortality

Kreikan ja antiikin aika on monen kolikkoautomaatin teemana, ja niin on tässä Parthenon pelissäkin. Myyttiset voitot ovat saavutettavsissa wild-symboleiden ja ilmaiskierrosten avulla, sillä vapaakierroksilla kertoimet senkun kasvavat.

Pelin palautusprosentti on 96,03% ja tämänkin pelin volatiliteetti on korkea. Pelissä on 6 rullan pelikenttä ja älyttömät 10 000 erilaista voittotapaa. Voitot myös jatkuvat putkessa ja mitä pidempään voittoputki jatkuu, sitä enemmän Avalanche-toiminto tuo uusien symboleiden mukana voittoja.

Kuuden rullan Parthenon: Quest for Immortality™ -kolikkopelistä ei löydy lainkaan erillisiä voittolinjoja, sillä kaikki vierekkäisille rullille pyörähtävät symbolit muodostavat voittavan yhdistelmän pelialueen vasemmasta reunasta alkaen. Näin ollen voittotapoja on huimat 10 000 kappaletta! Avalanche-ominaisuuden ansiosta voittojen putki voi jatkua useamman yhdistelmän ajan, sillä edellisessä voitossa mukana olleet symbolit putoavat pois ruudulta ja jättävät tilaa uusille yhdistelmille.

Uusia pelejä viikoittain

Markkinoille virtaa uusia pelejä lähes viikoittain monelta eri pelistudiolta, joten uutta pelattavaa on aina saatavilla niiltä kasinoilta, jotka ovat mukana näillä pelialustoilla, mille uudet pelit ilmestyvät. Useimmat nettikasinot eivät siis omista pelejä, vaan ovat tehneet sopimuksia eri pelialustojen kanssa, joten pelit ilmestyvät lähes automaattisesti kasinoiden pelaajien saataville, riippuen vain siitä, mitä kasino on sopinut tarjoavansa. Edellä esitellyt NetEntin pelit ovat saatavilla todella monelta kasinolta, sillä NetEnt on yksi suosituimmista ja suurimmista nettikasinoiden pelitoimittajista perus automaattipelien osalta.