S-Pankin Rahastopörssi: Korona heiluttaa rahastovirtoja – pitkäjänteisyys osoittaa vahvuutensa

Vuoden alussa nähty uusien osuudenomistajien virta yhdistelmärahastoihin katkesi maaliskuussa kuin veitsellä leikaten, kun koronavirus painoi markkinat jyrkkään laskuun. Iso joukko säästäjiä vetäytyi yhdistelmärahastoista, sillä monille markkinalasku oli liian kova stressitesti. Pitkäjänteisen sijoittajan on kuitenkin hyvä tottua markkinoiden heiluntaan.

Ääripäät ovat jyllänneet yhdistelmärahastojen rahavirroissa viimeisen puolen vuoden aikana, käy ilmi S-Pankin neljä kertaa vuodessa ilmestyvästä Rahastopörssi-selvityksestä.

Kaikkiaan noin miljoona suomalaista sijoittaa erilaisiin rahastoihin. Suomalaiset suosivat etenkin yhdistelmärahastoja, joita on perinteisesti omistettu kaikkein yleisimmin. Yhdistelmärahastot hajauttavat varansa sekä osake- että korkomarkkinoille. Rahastopörssi kertoo, mitä tavallisen rahastosäästäjän sijoituksille kuuluu ja mitä tulevilta kuukausilta on lupa odottaa.

S-Pankin päästrategin Lippo Suomisen mukaan koronakriisin vaikutus näkyy myös rahastosäästäjien käyttäytymisessä.

”Viime vuoden lopussa uusia osuudenomistajia tuli yhdistelmärahastoihin kovimpaan tahtiin viiteen vuoteen. Tammi-maaliskuussa osuudenomistajien määrä kasvoi, mutta vuosineljänneksen lopussa tapahtui iso muutos”, Suominen kertoo.

Suomisen mukaan tammi- ja helmikuu loivat lupaavan alun kuluvalle vuodelle. Maaliskuu käänsi kuitenkin markkinat ja myös rahastosäästäjien tunnelmat täysin. Lähes 15 000:ta yhdistelmärahastojen osuudenomistajaa laittoi rahastonsa lihoiksi, kun osakkeet lähtivät laskuun.

”Kaikesta huolimatta koko vuosineljänneksellä tuli yli 6 000 uutta osuudenomistajaa, mikä kertoo säästämisen kasvutrendien jatkuvan ajoittaisesta ailahtelusta huolimatta”, Suominen arvioi.

Säikähdys tai vararahaston kotiutus

Perinteisesti rahasto-ostajien ja pörssikurssien yhteys on varsin tiukka. Kurssien noustessa säästämishalut lisääntyvät, kun taas markkinoiden laskiessa pitkän tähtäimen sijoittajista tulee helposti lyhyen tähtäimen huolestujia.

S-Pankin päästrategi Lippo Suominen muistuttaa pitkäjänteisen kuukausisäästämisen olevan edelleen monille sopivin tapa kartuttaa säästöjä.

”Pitkäjänteisyys ja jatkuva kuukausisäästäminen osoittavat taas vahvuutensa. Kun säästää säännöllisesti, omat ostot jatkuvat myös nyt, kun markkinat ovat halventuneet, mikä tukee tuottoja pidemmän päälle.”

Suominen sanoo kuitenkin ymmärtävänsä sen, että jokaisella on omat syynsä lunastuksiin. Jos markkinoiden alamäki vie yöunet, on parempi ottaa varat talteen. Osa sijoittajista puolestaan haluaa itse kokeilla ajoittaa markkinoita. Tällaiset sijoittajat pyrkivät lunastamaan varansa ennen kurssien isompaa laskua, jotta voisivat laittaa varat takaisin poikimaan kurssien ollessa pohjissaan.

”Markkinoiden ajoittaminen on kuitenkin äärimmäisen vaikea taiteenlaji. Viime aikojen osakkeiden vuoristorata on ollut erinomainen muistutus tästä”, Suominen huomauttaa.
Päästrategin mukaan hyvä syy rahastojen lunastukseen on se, että oman taloudellisen tilanteen muuttuessa tarvitsee käyttöönsä säästöön kertyneen ”pahan päivän” vararahaston. Tällöin rahastolunastus on oikea tapa toimia.

Sijoitusoppien suosio yhä tukevampaa

Suomessa on yli 1,1 miljoonaa yhdistelmärahastojen osuudenomistajaa. Lippo Suominen muistuttaakin, että vaikka maaliskuu toikin ennätyksellisen laskun rahastojen osuudenomistajien määrässä, lunastajia oli vain reilu prosentti säästäjistä.

”Sijoitusoppien suosio näyttääkin kasvaneen lisääntyvissä määrin. Yhä useampi säästää pidemmällä tähtäimellä, jolloin markkinalaskuihin ei reagoida liiaksi”, Suominen arvioi.

Päästrategin mukaan markkinoiden nopeat liikkeet yllättivät kaikki tämän vuoden alussa. Samalla myllerrys avaa kuitenkin myös mahdollisuuksia suunnitelmallisesti toimivalle sijoittajalle.

”Onkin mielenkiintoista nähdä, kääntyvätkö sijoitusvirrat jälleen kasvuun vuoden toisella neljänneksellä. Talouden epävarmuus jatkuu, mutta se on jo painanut osakkeet alas, mikä voi houkutella jälleen uusia sijoittajia.”

Lähde: S-Pankki / tiedotteet