Nettimaksamiseen vaihtoehtoja on yhä enemmän

Nettimaksamisen vaihtoehdot ovat kasvaneet kovaa vauhtia. Erilaisia maksupalveluita tarjoavat nykyään niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin yhtiöt – ja verkossa asioivat voivatkin nykyään valita mieleisensä maksutavan entistä vapaammin.

Eri maksupalvelut keskittyvät osin erilaisiin sektoreihin. Esimerkiksi PayPal on tunnettu vaihtoehto erityisesti ulkomaisissa verkkokaupoissa, mutta kotimaassa sen käyttö on rajatumpaa. Ruotsalainen Trustly-verkkopankkimaksu taas on erityisesti nettikasinoalalla suosittu. Kotimaisissa verkkopalveluissa maksuja voi puolestaan tehdä verkkopankkitunnuksilla esimerkiksi Paytrailin tai Klarnan kautta.

Online-maksut hoituvat yhä sulavammin myös monien uudenlaisten mobiilimaksutapojen myötä. Moni käyttää jo MobilePayta tai Siirtoa sulavasti nettiostosten maksamiseen. Uusista maksutavoista huolimatta myös perinteiset korttimaksut ovat yhä voimissaan myös netissä.

Korttimaksut hoituvat netissä helposti – vaativat nyt kuitenkin vahvistuksen

Nettimaksamiseen tuli hieman muutoksia, kun PSD2-vaatimukset astuivat kokonaisuudessaan voimaan 2019 lopulla. Nykyisin nettiostoksissa vaaditaan yhä useammin vahvaa sähköistä tunnistautumista – eli käytännössä korttimaksun hyväksymistä verkkopankkitunnuksilla.

Itse maksaminen hoituu yhä syöttämällä omat korttitiedot, mukaan lukien kortin takana olevan CVV-koodin, maksupalveluun. Maksamisen jälkeen on kuitenkin vielä vahvistettava maksu pankin omassa järjestelmässä, käytännössä usein oman mobiilipankin kautta.

Korttimaksut ovat yhä suosittu, ja nykyään entistä turvallisempi, vaihtoehto nettimaksamiseen. Niiden rinnalle on kuitenkin tullut myös monia muita vaihtoehtoja.

Verkkopankkimaksut onnistuvat montaa reittiä

Verkkopankkimaksu on nykyään vaihtoehtona monessa verkkokaupassa ja -palvelussa, niin kotimaisissa kuin ulkomaisissakin. Verkkopankkimaksun avulla maksu voidaan tehdä suoraan omalta tililtä verkkopankkitunnuksia käyttäen. Maksun vahvistaminen tehdään esimerkiksi mobiilipankin kautta tai klassisella tunnuslukukortilla.

Verkkopankkimaksut ovat levinneet laajalle, koska niitä tarjoaa nykyään niin moni toimija. Kotimaisia pankkeja tukee nykyään moni kotimainen ja ulkomainen toimija, erityisesti ne, jotka muutekin keskittyvät pohjoismaisille markkinoille.

Verkkomaksuja voi tehdä suoraan kotimaisesta pankista esimerkiksi Paytrailin, Klarnan, Trustlyn ja Zimplerin kautta. Paytrail ja Klarna ovat yleisiä vaihtoehtoja kotimaisissa verkkopalveluissa, kun taas Trustly ja Zimpler ovat enemmänkin kansainvälisten sivustojen vaihtoehtoja.

Verkkopankkimaksut onnistuvat yleisesti palveluntarjoajasta riippumatta aina samalla tavalla. Käyttäjän kannalta on yleensä se ja sama, mikä maksupalvelu verkkopankkimaksun tarjoaa. Erot ovat yleensä vain yrityksen päässä kulujen ja teknisen toteutuksen merkeissä.

Uudenlaiset mobiilimaksuratkaisut yleistyvät kovaa vauhtia

Yhä useampi käyttää verkko-ostostensa maksamiseen myös uudenlaisia mobiilimaksuratkaisuja. Kotimaiset verkkopalvelut ovat ottaneet nopeasti käyttöön erilaisia uudenlaisia vaihtoehtoja pankkien yhteisestä Siirto-mobiilimaksusta alun perin Danske Bankin kehittämään MobilePayhin.

Näistä MobilePay toimii aina käyttäjän kortin kautta, mutta mahdollistaa kuitenkin maksamisen kätevästi suoraan sovelluksessa yleensä ilman ylimääräistä vahvistusta. Siirto puolestaan toimii suoraan tiliin ja puhelinnumeroon liitettynä, eikä käyttöön tarvita maksukortin liittämistä.

Lisäksi myös Apple Pay ja Google Pay toimivat suoraan mobiilisti. Näitä maksutapoja näkee nykyään useammin – ja erityisesti kansainvälisillä sivustoilla. Myös Apple Pay ja Google Pay vaativat maksukortin linkittämisen, joten kortti toimii tässäkin tapauksessa varsinaisena maksutapana.

Noppapelejä kotona ja nettipeleinä

Noppapelit ovat olleet jo satoja vuosia eri ikäisten pelaajien vapaa-ajan peleissä mukana. Aikuisten peleinä nopat ovat monesti liittyneet rahapelaamiseen, mutta kuuluvat nopat myös muihin vapaa-ajan peleihin, kuten esimerkiksi Netflixin menestyssarja Stranger Thingsin esille tuoneeseen Dungeons and Dragons peliin, jossa on varsin monipuoliset nopat käytössä. Toisaalla ainoastaan aikuisten noppapelit ovat siirtyneet jo myös nettiin, kun nettikasinot ovat tuoneet pelattavaksi online, eli livekasinoihin livepeleinä erilaisia noppapelejä – kaikenlainen nettipelaaminen kehittyy edelleen.

Verkkolompakot tuovat turvaa nettiostoksiin

Verkkomaksaminen onnistuu myös niin sanottujen verkkolompakoiden kautta. Verkkolompakot toimivat kolmannen osapuolen nettitilinä, jolle voidaan ladata rahaa esimerkiksi maksukortin, tilisiirron tai verkkomaksun kautta. Verkkolompakossa voi sen jälkeen säilyttää rahaa, jota voi myöhemmin käyttää muissa verkkopalveluissa.

Tunnetuin verkkolompakko on PayPal, joka on ollut toiminnassa jo vuosien ajan. PayPal on laajalti tuettu maksupalvelu, jonka kautta voi maksaa tuhansissa erilaisissa verkkopalveluissa. Myös aiemmin MoneyBookers-nimellä tunnettu Skrill on suomalaisten keskuudessa varsin yleinen vaihtoehto.

Verkkolompakon ideana on tuoda turvaa maksamiseen ja helpottaa sitä erityisesti uusien verkkokauppojen osalta. Omia maksutietoja ei tarvitse syöttää useaan paikkaan, eikä kortin tietoja tarvitse joka kerta kaivaa uudestaan. Sen sijaan maksut onnistuvat verkkolompakkotililtä suoraan sähköpostiosoitteen ja salasanan avulla.

Verkkolompakoihin liittyy usein myös pelkän maksamisen ohella muita erilaisia turvallisuusratkaisuja. Esimerkiksi juuri PayPal tarjoaa apua, jos verkkokaupasta tehty ostos ei syystä tai toisesta tulisikaan perille.

Nettipankit ovat uudenlainen vaihtoehto

Nykyään vaihtoehtona on myös monet niin sanotut nettipankit. Nettipankit ovat vielä verrattain uusi juttu, mutta esimerkiksi Revolut sekä Wise ovat onnistuneet saamaan jalansijaa perinteisiltä toimijoilta.

Nettipankit toimivat hieman verkkolompakon tavoin, mutta tarjoavat laajemmin perinteisen pankkitilin ominaisuuksia. Nettipankkitiliin on aina liitettävissä maksukortti, joka toimii maksamisen välineenä sekä kivijalassa että netissä. Lisäksi ainakin Revolut tarjoaa myös omia maksupalveluitaan suoraan verkkokauppojen kautta.

Voit myös tehdä tavallisia tilisiirtoja, ja vastaanottaa rahaa normaaliin tapaan tilinumeron avulla – aivan, kuten pankkitilillekin. Nettipankeista on tarjolla myös yritystiliversioita.

Nettilompakoiden etuihin kuuluvat tyypillisesti esimerkiksi PayPalia ja jopa perinteisiä pankkeja edullisemmat valuutanvaihdot, nopeat rahansiirrot myös kansainvälisesti sekä kätevät mobiilisovellukset.

Netti- ja mobiilipankit eivät kuitenkaan voi tarjota kaikkia tavallisen pankin ominaisuuksia. Ne tuskin ovatkaan heti haastamassa perinteisiä pankkeja, vaan toimivat enemmänkin jatkona niille.

Vaihtoehtoja joka tapauksessa riittää. Nettimaksaminen onnistuu monella eri tavalla nykyään, ja tulevaisuudessa eri tapoja saattaa olla vieläkin enemmän. Loppujen lopuksi kyse on siitä, minkä maksutavan kuluttajat kokevat kaikkein kätevimmäksi.

Lähde: MyNewsDesk


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Älykellot – uusi tapa seurata elämääsi

Älykellot ovat erinomainen tapa seurata elämääsi ja pysyä yhteydessä tärkeisiin tietoihin. Voit käyttää niitä urheiluun, ajanhallintaan, yhteystietojen ylläpitoon, terveyden seurantaan ja paljon muuhun. Älykellojen avulla voit tehdä arjesta entistä helpompaa ja mukavampaa. Älykello sopii myös nuorille sekä senioreille.

Apple iPhone 12 ja sen mallit: Tehokkuutta ja innovaatiota älypuhelimiin

Apple iPhone 12 on yksi markkinoiden suosituimmista älypuhelimista. Sen julkaisun myötä Apple jatkaa perinteensä mukaista tyylikästä muotoilua ja tehokkaita ominaisuuksia. iPhone 12-sarja tarjoaa useita eri malleja, jotka sopivat eri käyttäjien tarpeisiin.

Apple iPhone 13 – Innovaatio, tyylikkyys ja teho yhdessä paketissa

Apple iPhone 13 Pro -älypuhelimessa on häkellyttävä 6,1” OLED-kosketusnäyttö 120 Hz virkistystaajuudella sekä tehokas 5G-yhteyksiä tukeva A15 Bionic -prosessori. Lisäksi laitteella on markkinoiden johtava IP68-vedenkestävyysluokitus.

Huawei P30 ja Huawei P30 Pro: Tehokkuutta ja Innovatiivisuutta Puhelimien Uudessa Huippuluokassa

Huawei on vakiinnuttanut asemansa älypuhelinmarkkinoilla tarjoamalla käyttäjilleen innovatiivisia ja suorituskykyisiä laitteita. Yksi tällaisista huippuluokan puhelinmalleista on Huawei P30 ja sen isoveli Huawei P30 Pro. Näiden puhelimien avulla Huawei tarjoaa käyttäjilleen huippuluokan kokemuksen monipuolisilla ominaisuuksillaan ja upealla suorituskyvyllään.

OnePlus 8: Huippuluokan Suorituskyky, Upea Näyttö ja Monipuoliset Ominaisuudet

OnePlus 8-sarja koostuu kolmesta puhelinmallista: OnePlus 8, OnePlus 8 Pro ja OnePlus 8 Lite. Jokainen näistä malleista tarjoaa hieman erilaisen kokemuksen ja ominaisuudet, joten valinnanvaraa löytyy eri tarpeisiin ja budjetteihin.