Lainakaton nosto takaisin 90 prosenttiin tärkeä päätös kotitalouksille ja asuntomarkkinoille

Finanssivalvonta (Fiva) on päättänyt 29.6. nostaa asuntoluottoja koskevan lainakaton takaisin laissa määritellylle perustasolle eli 90 prosenttiin suhteessa vakuuksien käypään arvoon. Nosto ei koske ensiasunnon ostajia. Finanssiala ry (FA) pitää päätöstä hyvänä uutisena asunnon ostamista tai vaihtamista suunnitteleville. Koronapandemian seurauksena asuntomarkkinoiden ja reaalitalouden tukeminen kaikin mahdollisin keinoin on ensiarvoisen tärkeää.

FA:n pääekonomisti, johtaja Veli-Matti Mattila toteaa, että koronaviruspandemian laukaiseman talouskriisin myötä Suomen bruttokansantuotteen määrä on supistumassa tänä vuonna tuntuvasti. Toistaiseksi suurimmat vaikutukset ovat kohdistuneet palvelualoihin. 

Kesän ja syksyn mittaan on odotettavissa, että kriisi leviää yhä selvemmin teollisuuteen, kun vienti ja yksityiset investoinnit vähenevät. Talouden pysähdyksen myötä työllisyys on supistunut ja työttömyys on kääntymässä nousuun. Kriisi on heijastunut myös asuntomarkkinoille, joilla kaupankäynti on hiljentynyt.

”Kun talouden jälleenrakennus alkaa, on tärkeää, että yritykset saavat joustavasti uutta työvoimaa ja työpaikkansa menettäneet voivat löytää nopeasti uutta työtä. Tämä edellyttää, että työvoiman liikkuvuutta rajoittavia tekijöitä karsitaan ja työmarkkinoiden toimivuutta edistetään määrätietoisin toimenpitein”, Mattila sanoo.

Mattilan mukaan muiden kuin ensiasunnon ostajien enimmäisluototussuhteen nostaminen takaisin 90 prosenttiin on yksi niistä tärkeistä toimista, joita nyt tarvitaan työvoiman liikkuvuuden turvaamiseksi. Se auttaa erityisesti niitä kotitalouksia, jotka muuttavat haja-asutusalueilta kasvukeskuksiin. Kasvukeskusten asuntojen hintataso on yleensä muuta maata korkeampi ja tarvittavan lainan määrä siten suurempi.

Muiden kuin ensiasunnon ostajien lainakattoa alennettiin vuonna 2018 viidellä prosenttiyksiköllä 85 prosenttiin kotitalouksien velkaantumisen hillitsemiseksi. Ensiasunnon ostajilla katto on ollut koko ajan 95 prosenttia.

Finanssivalvonnan johtokunta päätti myös, että luottolaitosten muuttuva lisäpääomavaatimus säilyy ennallaan 0,0 prosentissa. FA pitää päätöstä perusteltuna ja odotusten mukaisena.

Lähde: STT Info